maanantai 19. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 parhaat

Tähän mennessä olen tänä vuonna nähnyt 183 pitkää elokuvaa valkokankaalta, niistä 65 eli noin kolmannes oli naisten ohjaamia. Aika monesta olen pitänyt, eri syistä, joten valinta oli jälleen vaikea. Päätin jakaa listan neljään: teatterilevityksessä olleet, festareilla nähdyt, arkistoelokuvat ja dokumenttielokuvat. Yllättäen joka kategoriasta oli kuitenkin helppo valita yksi suosikki. Muut nimikkeet ovat katsomisjärjestyksessä.

Teatterilevityksessä


SUOSIKKI: Maren Ade, Isäni Toni Erdmann (2016)
Kertoo ehkä jotain katsojasta, kumpaa pitää päähenkilönä, lasta vai vanhempaa. Minulle elokuva on tyttären tarina, erittäin samaistuttava kertomus nykytyöelämän ja -ihmissuhteiden absurdista maailmasta. Yllättävä huumori toimii aivan nerokkaalla tavalla.

Luca Guadagnino, A Bigger Splash (2015)
László Nemes, Son of Saul (Saul fia, 2015)
Kore-eda Hirokazu, Siskokset (Umimachi Diary/Our Little Sister, 2015)
Juho Kuosmanen, Hymyilevä mies (The Happiest Day in the Life of Olli Mäki, 2016)
Ken Loach, I, Daniel Blake (2016)
Tom Ford, Yön eläimet (Nocturnal Animals, 2016)

Festivaaleilta


SUOSIKKI: Chloé Robichaud, Boundaries (Pays, 2016)
Muka-tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa seurataan poliittista prosessia kolmen naisen näkökulmasta. Elokuva sijoittuu kuvitteelliselle saarelle jossain Kanadan itärannikolla; kaivosteollisuutta käsittelevä tarina on ajankohtainen Suomessakin. Lähin vertailukohta kerronnalle löytyy ehkä Kelly Reichardin elokuvista, mutta Robichaud ei ole aivan yhtä naturalistinen – mikä ei haittaa ollenkaan. Visuaalisesti hurmaava, ääniraidalla virkistävää jazzia.

Rachel Lang, Baden Baden (2016) – Berlinale
André Téchiné, Quand on a 17 ans (2016) – Berlinale
Anna Muylaert, Don’t Call Me Son (Mãe só há uma, 2016) – Berlinale
Noah Baumbach, Mistress America (2015) – Season Film Festival
Kelly Reichardt, Certain Women (2016) – Rakkautta & Anarkiaa HIFF
Peter Grönlund, Tjuvheder (2015) – Rakkautta & Anarkiaa HIFF
Taika Waititi, Hunt for the Wilderpeople (2016) – Rakkautta & Anarkiaa HIFF
Park Chan-wook, The Handmaiden (2016) – Rakkautta & Anarkiaa HIFF

Dokumenttielokuvat


SUOSIKKI: Laurie Anderson, Heart of a Dog (2015)
Näin elokuvan hieman krapulassa R&A:n päivänäytöksessä ja rakastuin täysin Andersonin edesmenneeseen koiraan, ja myös sympaattiseen kertojanääneen. Viimeistään sokean Lolabellen pianonsoitto räjäytti potin. Herkistävä elokuva.

Tora Martens, Martha & Niki (2016) – DocPoint (katsottavissa Yle Areenassa tammikuulle asti)
Agnès Varda, Daguerréotypes (1976) – Orion
Hamy Ramezan, Tuntematon pakolainen (2016) – DocPoint
Penelope Spheeris, The Decline of the Western Civilization Part II: The Metal Years (1988) – Night Visions

Arkistoelokuvat


SUOSIKKI Larisa Shepitko, Siivet (Krylja/Wings, 1966)
Meni heittämällä kaikkien aikojen suosikkielokuvien listalle. Maja Bulgakova on fenomenaalinen eksistentiaalisen kriisin kourissa riutuvana uranaisena ja entisenä sotalentäjänä, joka haluaisi vain takaisin taivaalle. Tanssihetki riuskan baarinpitäjänaisen kanssa on upea.

Agnès Varda, L’Une chante l’autre pas (1976)
Luchino Visconti, Kuolema Venetsiassa (Morte a Venezia/Death in Venice, 1971)
Jarmo Lampela, Sairaan kaunis maailma (1997)
Pedro Almodóvar, Pepi, Luci, Bom ja muut tytöt (Pepi, Luci, Bom y otras chicas del montón, 1980)
Douglas Sirk, All I Desire (1953)
Lizzie Borden, Born in Flames (1983) – UrbanApa
Pedro Almodóvar, Yön sisaret (Entre tinieblas, 1982)
Derek Jarman, Jubilee (1978)
Pedro Almodóvar, Intohimojen labyrintti (Laberinto de pasiones, 1982)

Loppuvuosi


Vielä ennen vuodenvaihdetta on mahdollista nähdä Orionissa Larisa Shepitkolta ylistetty sotaelokuva Nousu (1976), sinne suuntaan torstaina. Sitä ennen keskiviikkona on pakko päästä jälleen katsomaan Almodóvarin Intohimon laki (1986).

Joulun jälkeiselle viikolle jää Rogue One (2016), jota odotan kovasti, sillä edellinen Tähtien sota -elokuva oli kovasti mieleen ja tästä uudesta olen kuullut kovasti kehuja. Nicole Garcian Kaikki mitä rakastimme (2016) voisi olla myös sopivaa vuodenvaihteen viihdykettä.

Television puolella sain juuri katsottua uudelleen Broad Cityn jaksot Areenalta, sitä ennen HBO Nordicin puolella viihdyttivät Insecure ja Casual – Westworldiin kiinnostus vähän lopahti kesken. Fox Playltä olen katsonut rap-sarja Atlantaa. Joulun jälkeen odotteleen, josko tämänvuotinen Big Fat Quiz of the Year ilmestyisi youtubeen...

Hyvää uutta vuotta 2017!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Teatterilevityksessä nyt ja lähiaikoina

Festivaalikausi on aika lailla tauolla nyt aina tammikuun loppuun ja DocPointiin saakka. Vuodenvaihde on hyvää aikaa elokuvissa käymiseen, joten tutkitaanpa, mitä teatterilevityksessä on tällä hetkellä tarjolla. Elokuvien nimissä olevista linkeistä pääsee trailereihin.

Nocturnal Animals ja Arrival


Pidin itse Amy Adams double bill -viikonlopun ja kävin katsomassa Tom Fordin trillerin Yön eläimet (Nocturnal Animals) sekä Denis Villeneuven scifi-jännärin Arrival. Muotisuunnittelija Fordille kyseessä on toinen pitkän elokuvan ohjaus – edellinen oli huikean hyvä Christopher Isherwood -filmatisointi A Single Man, jossa Colin Firthin esittämä professori suree miesystävänsä kuolemaa.

Yön eläimissä visuaalinen puoli on yhtä lailla viimeisen päälle harkittu, mutta emotionaalinen vaikutus on aivan eri. Siinä missä A Singlen Manin Lautner House edustaa päähenkilölleen tärkeää muistoa rakkaudesta, Yön eläimissä Susanin (Adams) virtaviivainen, nykytaiteella koristeltu betoni- ja lasiunelma on kylmä kuori elämälle, jossa tunteita ei ilmaista, ei ehkä ole vähään aikaan koettukaan. (Architectural Digestin jutussa lisää elokuvan lavastuksesta.)


Yön eläimet kertoo fiktiosta, taiteesta, kostosta. Susanin ex-mies Edward (Jake Gyllenhaal) lähettää tälle kirjan, joka sytyttää Susanin uudelleen eloon ja palauttaa rakkauden. Hän alkaa katua Edwardin jättämistä – ja tämä on minun tulkintaani – uskoo saavansa kirjan brutaalin tarinan kautta rangaistuksen ja näin myös armahduksen. Elokuva tarjoaa tulkinnan mahdollisuuksia ja erityisesti Adamsille ennakoitua Oscar-ehdokkuutta toivoisi ennemmin tästä kompleksisesta roolista kuin tuosta Arrivalista.

Avaruuden muukalaisten ja ihmisten kohtaamisesta kertova Arrival on jännittävä elokuva, mutta sen mysteeri keritään kyllä viimeistä lankaa myöten auki katsojille. Adamsin hahmossa korostetaan aivan tarpeettomasti Pyhää Äitiyttä, kun kiehtovinta on hänen työnsä kielitieteilijänä. Armeija hakee Louisen toimistoltaan tulkkaamaan vastalaskeutuneita olioita ja selvittämään näiden aikeet Maan asukkeja kohtaan. Jos ydinperhesössötyksen pystyy ohittamaan, on elokuvan sanoma kuitenkin humaani, ja pidin myös elokuvan visuaalisesta arkisuudesta. Avaruusaluksen linjakas, puhdas arkkitehtuuri oli upea.

Sekalaisia huomioita muusta tämänhetkisestä tarjonnasta


Tällä viikolla ensi-iltaan tullut ruotsalaisohjaaja Pernilla Augustin Vakava leikki on oikein hyvä klassinen melodraama. Epookkitarinassa on kyse ikiaikaisesta mahdottomasta rakkaudesta, ja kauniit Sverrir Gudnason sekä Karin Franz Körlof vetävät hyvin rooleissaan.

Ken Loachin vasemmistolaista I, Daniel Blakea on pakko suositella (vaikka se ei ole queer eikä nyt mitenkään erityisen feministinen). Yhä ankarammaksi käyvässä yhteiskunnassa on lohdullista nähdä empaattinen elokuva siitä, kuinka epäinhimillisyys pesii rakenteissa, ei niiden jyräämäksi joutuvissa yksilöissä. Loach näkee ihmisen.

Pedro Almodóvar ei varmasti täysin heteroa elokuvaa osaisi tehdä, ja seesteinen Julietakin tuo loppua kohden queer-teemoja mukaan. (Elokuva huutaa jatko-osaa tyttären näkökulmasta!) Kesällä ensi-iltansa saaneesta melodraamasta on vielä esityksiä.

Kanelia kainaloon, Tatu & Patu! -lastenelokuvasta mainittakoon, että elokuvassa päähenkilö Veeralla on kaksi äitiä. Asiaa ei mitenkään kommentoida, niin vain on ja hyvä niin. Ja mukana myös monilahjakkuus, ihkuista ihkuin Antti Holma.

Zombileffasuositus, jonka Facebookissa jo heitinkin, on The Girl With All the Gifts, jossa puolizombityttö Melanie (Sennia Nanua) johdattaa holhoojansa uuteen aikaan. Ja Glenn Close ownaa tämän hiustyylin:


Mitä on tulossa?


Todetaan ensi alkuun, että queer-elokuvien saralla on helvetin ankeaa. Juuri nyt ei pyöri oikeastaan mitään sellaista, joissa päähenkilöinä olisi hlbtq-väkeä. Seuraava homoelokuva, joka minulla on tiedossa, on Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland, yksi Suomi 100 -rahoitusta saaneista elokuvahankkeista. Se tavoittelee varmasti maailmanensi-iltaa helmikuussa Berlinalen elokuvajuhlilla, jossa perinteisesti on esitetty paljon hlbtq-tarjontaa ja jossa on myös näille elokuville suunnattu, nyt jo yli 30-vuotias Teddy-palkinto. Elokuvan Suomen ensi ilta on 24.2.

Pikkulinnut lauloivat, että suurta hehkutusta saanut Barry Jenkinsin Moonlight, mustan homomiehen kasvukertomus, olisi tulossa keväällä teatterilevitykseen, tarkempaa tietoa ei minulla vielä ole. Tätä odotan ehkä eniten tulevista elokuvista.

Naisohjaajilta elokuvia on tulossa ilahduttavasti koko liuta, alla tietoa niistä (ensi-iltapäivämäärät voivat muuttua):


Maren Aden Isäni Toni Erdmann valittiin tällä viikolla Sight & Soundin äänestyksessä 163 asiantuntijan voimin vuoden parhaaksi elokuvaksi. Ja on se kyllä erinomainen, hauska ja liikuttava. En suosittele katsomaan traileria, elokuvan yllätyksellisyys on yksi sen parhaista puolista. Ensi-ilta 16.12.

Ranskalaisohjaaja Nicole Garcian Kaikki mitä rakastimme (Mal de pierres) esitettiin Cannesissa. Marion Cotillard pääosassa ja romanttinen tarina kielletystä rakkaudesta luvassa. Ensi-ilta 23.12.

Maarit Lallin Kuudes kerta näyttää trailerin perusteella perinteiseltä romkomilta. Ensi-ilta 6.1.

Kollega töissä kehui aborttidraamaa 24 viikkoa (24 Wochen), jonka ohjasi Anne Zohra Berrached. Ensi-ilta 13.1.

Anne Fontainen Viattomat (Les innocentes) kertoo nunnista toisen maailmansodan aikaan. Ensi-ilta 20.1.


Mukavalta vaikuttaa Allison Schroederin ohjaama, tositapahtumiin perustuva Hidden Figures – varjoon jääneet, jossa pääosissa NASAn avaruusohjelmassa työskentelevinä naisina nähdään Taraji P. Henson, Janelle Monae ja Octavia Spencer. Ensi-ilta 27.1.

Saara Cantell jatkaa lastenelokuvien parissa jatko-osalla Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen. Ensi-ilta 27.1.

torstai 10. marraskuuta 2016

Vinokino Helsingissä 16.–21.11.

Ensi viikolla käynnistyy Helsingissä Vinokino, jota vietetään 25. kertaa tänä vuonna – tosin tänne pääkaupunkiseudulle turkulainen festari rantautui vasta vuonna 2001. Juhlavuosi näkyy mm. lyhytelokuvakoosteessa, jossa on elokuvia festivaalin eri vuosilta.


Lisäksi mukana on kaksi klassikkoa, jotka kuuluvat myös omiin suosikkeihini queer-elokuvan historiasta: Rainer Werner Fassbinderin upea rikoksen ja himon fantasia, Jean Genet -filmatisointi Querelle (1982, kuva yllä), sekä Jamie Babbitin herkullinen, karkkiväreissä kylpevä teinilesbokomedia But I'm a Cheerleader (1999), joka tietääkseni on nähty Suomessa valkokankaalla vain kerran Nainen vai Artisokka -festivaalilla. Festivaali ei ilmoita elokuvien esitysformaatteja enkä saanut vastausta tiedusteluuni – epäilen, että kyseessä on molempien elokuvien kohdalla dvd/bluray-esitykset.

Uusista elokuvista olen nähnyt aiemmin kaksi. Brasilialainen teiniromanssi The Way He Looks (ohj. Daniel Ribeiro) oli minusta todella kliseinen ja pökkelö, mutta onnistui voittamaan Berlinalen elokuvajuhlilla queer-elokuvien Teddy-palkinnon. Sopinee höttöisten elokuvien ystäville.

Season Film Festivalilla keväällä esitetty, vetävä Tangerine (ohj. Sean Baker) sen sijaan ansaitsee lisäesityksiä. Kirjoitin elokuvasta Seasonin katalogiin.

Ja näitä elokuvia odotan eniten:


Ingrid Jungermannin Women Who Kill (kuva alla) on palkittu jo Tribecassa sekä usealla queer-elokuvafestivaalilla. Euroopassa se avasi tärkeillä Lontoon festivaaleilla vasta äskettäin lokakuussa, eli Vinokino ehti napata elokuvan ilahduttavan tuoreeltaan.


Lorenzo Vigasin From Afar (Desde allá) Venezuelasta voitti viime vuonna Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon ja festivaalilista on muutenkin vaikuttava: Toronto, San Sebastian, Lontoo... Kyseessä on edellä mainitun tapaan esikoiselokuva.

But I'm a Cheerleader -ohjaaja Babbitilta on ohjelmistossa myös uusi Addicted to Fresno, jonka näyttelijöistä löytyy joitakin erittäin hauskoja ihmisiä, mm. Natasha Lyonne, Aubrey Plaza, Ron Livingston ja Kumail Nanjiani. Paljon myös tv:n puolella työskentelevälle Babbitille kyseessä on viides pitkä elokuva, Suomessa on nähty ainakin Itty Bitty Titty Committee (2007) aikaisemmin.

Ja bileet!


Lauantaina 19.11. mahtavat Peijakas!-tyypit vetävät festariklubia Dubrovnikin puolella. Sinne!

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Feministinen foorumi la 12.11.

Helsingin Feministinen foorumi FemF järjestetään lauantaina 12.11. Arbiksella osoitteessa Sturenkatu 2. Teemana tänä vuonna on tilat ja aiheina mm. sateenkaarinuoret ja kouluympäristö, Edith Södergran, musiikkikulttuuri, ableismi, hiphop, läskiaktivismi, polkupyöränhuolto ja arkkitehtuuri. Wonderlust luo turvallisemman, seksipositiivisen tilan tapahtuman ajan, ja Helfem tarjoaa rodullistetuille feministeille oman huoneen.

Klo 13:45–18:00 auditoriossa on käynnissä Feministinen elokuvasalonki, jonka tarkempi ohjelma löytyy Facebook-tapahtumasta. Alkuiltapäivästä esitetään lyhäreitä ja klo 16.30 alkaa pitkä elokuva, joka on Suzanne Ostenin ohjaama ruotsalainen Flickan, mamman och demonerna (2016).

Elokuva esitettiin syyskuussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, jossa Osten oli myös vieraana. Se on fantasiansävytteinen, lapsen näkökulmasta esitetty kertomus äidistä, jonka mielenterveys järkkyy. Elokuva tavoittaa lasten maailman lainalaisuudet ja käsittelee hienosti lapsen ja äidin suhdetta, joka on samanaikaisesti rakastava ja uhkaava. Äidin sairautta ei demonisoida – vaikka demoneilla onkin elokuvassa rooli.

Tapahtumaan liittyy myös iltabileet, joista lisätietoa löytyy Facebookista.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Syksyn tärppilistaa: Orion, Girls Lost, festivaalit jne.

Erinäisten syyskiireiden takia blogin päivittäminen unohtui pitkäksi aikaa, joten tässä nyt kerralla pidempi lista tärppejä loppusyksyyn.

Orionissa


Suositussa Punk 40 vuotta -sarjassa on tulossa brittiläisen queer-ohjaaja Derek Jarmanin Jubilee (1978; kuva alla). 90-luvun alussa aidsiin menehtynyt Jarman oli näkemyksellinen ohjaaja, jonka läheisiin työtovereihin kuului mm. Tilda Swinton.


Pedro Almodóvarin retrospektiivissä on tulossa marras-joulukuussa vielä uskomattomia helmiä. Kirjoitin Almodóvarista ja Sirkistä elokuussa. Sirk-retrosta on jäljellä enää Kaikki minkä taivas sallii (1955), mutta se onkin hänen keskeisimpiä elokuviaan.

Mikäli kiinnostaa homoseksuaalisuuden representaatiot kotimaisessa elokuvassa, marraskuun lopulla esitetään Jarmo Lampelan ensemble-elokuva Joki (2001), jossa oli varmaankin ensimmäinen näkemäni miesten välinen suhde suomalaisessa elokuvassa.

Naistekijöistä loppuvuodesta on esillä neuvostoliittolaisohjaaja Larisa Shepitko. Uusien elokuvien LUX Film Days -viikonlopulta voin lämpimästi suositella Maren Aden nerokasta komediaa Isäni Toni Erdmann (2016), jossa aikuisen tyttären ja tämän yksinäisen isän suhdetta on kuvattu yhtä aikaa kivuliaalla ja hellyyttävällä tavalla.

Samana viikonloppuna esitettävä animaatio My Life as a Courgette (2016) kiinnostaa erityisesti käsikirjoittaja Céline Sciamman takia. Sciamma tunnetaan ohjaajana mm. queer-elokuvistaan Water Lilies (2007) ja Tomboy (2011), ja hän toimi niin ikään käsikirjoittajana R&A:ssa nähdyssä André Téchinén hienossa Being 17 -elokuvassa. Tähän sekä edellä mainittuun Isäni Toni Erdmanniin on muuten vapaa pääsy.

Girls Lost


Hiljattain Suomen ensi-iltansa sai ruotsalainen teinielokuva Girls Lost (Pojkarna, 2015), joka esitettiin syyskuussa R&A:ssa. Elokuvassa kolme ystävystä löytää maagisen kasvin, jonka avulla heidän kehonsa muuttuvat: heidän ääni madaltuu, rinnat häviävät ja heille kasvaa penikset. Kahdelle muutos on jännittävä kokeilu, mutta kolmannelle vavisuttava kokemus, joka vahvistaa hänen identiteettiään poikana.


Moderoin festivaaleilla kaksi keskustelutilaisuutta näytösten jälkeen; vieraina olivat ohjaaja Alexandra-Therese Keining ja säveltäjä Sophia Ersson. Yleisön reaktiot elokuvaan olivat ristiriitaiset: osa oli järkyttynyt elokuvan kuvaamasta rankasta (koulu)kiusaamisesta. Sitä kritisoitiin myös queer-tarinan kertomisesta jälleen kerran synkkänä ja toivottomana.

Cis-sukupuolisena katsojana en osaa sanoa, kuinka hyvin elokuva tavoittaa teini-ikäisen transpojan kokemuksen kehollisuudesta. Elokuvassa sukupuolen analyysi rajoittuu melko lailla fyysisiin ominaisuuksiin. Elokuvan vahvoina puolina ovat herkullisesti luotu fantasiakuvasto sekä toimiva soundtrack. On myös harvinaista ja ilahduttavaa nähdä pohjoismainen elokuva, joka on selkeästi suunnattu teini-ikäisille katsojille.

Muita teatterilevityksessä olevia elokuvia


Teatterilevityksestä queer-tarinoita saa tällä hetkellä etsiä, eikä loppuvuodesta ole näillä näkymin tulossa mitään uusiakaan tästä näkökulmasta kiinnostavia tapauksia. Naisohjaajien töistä mainittakoon muutama:

Itselläni seuraavaksi on suunnitteilla nähdä Christy Garlandin dokumenttielokuva Cheer Up, joka kuvaa rovaniemeläisten nuorten cheerleading-ryhmää. Elokuvaa on esitetty jo festivaaleilla (mm. Toronto Hot Docsissa) ja arviot ovat olleet kiittäviä.

Katja Gauriloffin dokumenttielokuva Kuun metsän Kaisa paneutuu erään kolttasaamelaisen suvun, ohjaajan oman, menneisyyteen. Kotimaisista suosittelen myös Selma Vilhusen draamaelokuvaa Tyttö nimeltä Varpu, joka välillä sortuu turhaan dramatisointiin mutta nousee kokonaisuutena kuitenkin viime vuosien parhaimmistoon suomalaisen elokuvan saralla.


Hiljattain ensi-iltansa sai myös R&A:n päätöselokuva, Mia Hansen-Løven Tämän jälkeen. Isabelle Huppertin tähdittämä ranskalaisdraama on eräänlainen keski-iän ylittäneen naisen kasvutarina. Jos näin synkän vuodenajan koittaessa kiinnostaa nähdä hyvin kerrottu, tarkkaan pohdittu tarina, niin tässäpä hyvä ehdokas. Mukana on myös aimo annos porvarillista charmia, mm. idyllisellä maaseudulla.

Festivaalit


Seuraava iso festivaali pääkaupunkiseudulla on Night Visions, jonka ohjelmistosta poimin omaan ohjelmaani mm. Penelope Spheerisin dokumentin The Decline of Western Civilization Part II: The Metal Years (1998) sekä Anna Billerin "okkultistinen sarjamurhaajatrillerin" The Love Witch (2016).

Vinokino viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlaa. Turussa meiningit ovat käynnissä tänä viikonloppuna, mutta Helsinki saa odottaa marraskuun puoliväliin. Laitan Vinokinosta myöhemmin oman tärppilistan.

Festivaalien ystäville voisin suositella lahden toiselta puolen pimeiden öiden festivaalia eli PÖFFiä. Olen vieraillut Tallinnan isoimmalla festivaalilla lähes vuosittain jo hyvän tovin, sillä yleensä jotain kiinnostavaa löytyy, liput ovat halpoja ja bileet asiallisia. Ilmeisesti vasta ensi viikolla on tiedossa täysi ohjelmisto, mutta jo nyt julkaistuista bongasin kesällä näkemäni mainion dokumentin Real Boy (Shaleece Haas, 2016), joka on kuvaus teini-ikäisestä transpojasta Bennettistä.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Tampereella queer-feministisiä elokuvia pe 30.9.

Ensimmäistä kertaa järjestettävällä Tampere Queer Festivalilla nähdään myös elokuvia. Avajaispäivänä perjantaina 30.9. Niagara-elokuvateatterissa esitetään kaksi lyhytelokuvaa – Cool for You (Vika Kirchenbauer, 2016) ja Lucid Noon, Sunset Blush (Alli Logout, 2015) – sekä yksi pitkä elokuva, Mirco (Silvia Chiogna, 2013).

Elokuvista saa lisätietoja tapahtuman kotisivuilta tai Facebook-sivulta löytyvistä linkeistä. Aiheina ovat mm. binäärisen sukupuolijärjestelmän ulkopuolella eläminen ja vallatussa talossa asuva queer-kollektiivi. Näytöksen jälkeen ilta jatkuu danceoke-bileillä.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Lizzie Bordenin feministiklassikko Born in Flames to 29.9.

UrbanApa X Ateneum 2016 on nykytaiteen festivaali, jossa tällä kertaa teemana on "Community as a Choreographic Practice". Festivaalin taiteellisina johtajina toimivat koreografi Sonya Lindfors sekä tanssija Anniina Jääskeläinen, ja se järjestetään 27.9.–2.10.

Viime vuoden esitysten perusteella suosittelen tapahtumaa erittäin lämpimästi. Tänä vuonna ohjelmistoon kuuluu myös feministisen ja queer-elokuvan klassikko Lizzie Bordenin Born in Flames (1983), jonka näkemistä olen odottanut kovasti. Kyseessä on scifistinen elokuva Yhdysvalloista, jossa  Women's Army tekee feminististä vallankumousta.

Elokuvasta on tänä vuonna ilmestynyt uusi 35 mm:n kopio, jota on esitetty mm. Tukholman Cinemateketissä, mutta en ole vielä saanut festivaalin järjestäjiltä vastausta, miltä formaatilta elokuva nähdään Ateneumissa. Ilmaisnäytös on siis torstaina 29.9. klo 17.45.

Alla traileri ja tarkemmin elokuvasta voi lukea vaikka Anthology Film Archivesin sivuilta tai The New Yorkerista.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Rakkautta & Anarkiaa 15.–25.9.2016

Kävin hiljan läpi koko Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin katalogin ja se oli hengästyttävää, kuten aina. Olen nähnyt elokuvista etukäteen 20 pitkää ja yhden lyhärisarjan kokonaisuudessaan. Merkitsin alustavasti katsottavien listalle nelisenkymmentä nimikettä... On tulossa intensiiviset 11 päivää!

Alla suosituksia ja ennakointia. Jos festivaalin lähestyessä tai sen aikana tulee mieleen lisäsuosituksia, postaan niistä blogin Facebook-sivulle.

Jos suosittelisin vain kolmea


Filmmaker in Focus: Ninja Thyberg
Ruotsalaisohjaaja Thybergin lyhytelokuvakooste on erittäin jännittävä setti hurjan onnistuneita, oivaltavia helmiä. Olin aivan ällikällä lyöty Girls & Boys -elokuvasta, joka parodioi teinielokuvia ja kääntää sukupuoliroolit, trailerissa esimakua. Myös Stallion, erityisesti loppuratkaisullaan, teki jotenkin valtavan onnelliseksi. Kirjoitin näytöksestä festarin tabloidiin, jutun voi lukea verkossa näköisversiosta sivulta 25.


Jacques Martineau & Olivier Ducastel, Paris 05:59 (kuva yllä)
Ah, Théo ja Hugo! Reaaliajassa kulkeva elokuva alkaa seksiklubilta, siirtyy Pariisin kaduille, yöpäivystykseen, kebab-ravintolaan ja aamun ensimmäiseen metroon. Siinä välissä vasta kohdanneet nuorukaiset käyvät läpi tunteiden vyöryn. Kenen vieressä haluaisit istua elokuvateatterissa alkujakson parikymmenminuuttisen orgian aikana?

André Téchiné, Being 17
Jos yllämainitty elokuva tarjoaa tyydytystä heti alkuminuuteiltaan, tämä ranskalaiselokuva antaa tyylikkäästi odottaa. Käsikirjoitus on valtavan viehättävällä tavalla vanhanaikainen: kunnon tarina kiehtovista hahmoista, jotka kehittyvät juonen edetessä. Kirjoitin elokuvan katalogitekstin, mutta mainittakoon vielä tässäkin, että käsikirjoituksessa oli mukana Girlhoodin ja Tomboyn ohjaaja Céline Sciamma.

Näitä odotan itse eniten


Kelly Reichardt, Certain Women (kuva alla)
Amerikkalainen naisohjaaja Reichardt on lempiohjaajani, jos sellainen pitäisi mainita. Paljastettakoon tässä, että kirjoitin katalogitekstin näkemättä elokuvaa, mutta Sundance-arvioiden perusteella odotukset ovat korkealla.


Petr Kazda & Tomáš Weinreb, I, Olga Hepnarová
Tositapahtumiin perustuva tsekkiläiselokuva nuoresta lesbosarjamurhaajanaisesta – what's not to like? Elokuva oli ensi-illassa Berlinalen kilpasarjassa.

Park Chan-wook, The Handmaiden
Sarah Watersin viihdyttäviä lesboepookkeja on filmatisoitu kotimaassaan Iso-Britanniassa aiemmin, nyt vuorossa on eteläkorealainen versio. Elokuvan alkuteoksena on siis Fingersmith-romaani, joka uusimman The Paying Guests -jännärin ohella on suosikkini Watersin tuotannosta. Tässä elokuvaversiossa on kehuttu erityisesti lavastusta: tarina on sijoitettu 1930-luvun Etelä-Koreaan.

Festivaalin queer-tarjonta ja seksuaalisuus-teema


Osa festivaalin queer-tematiikkaa sisältävistä elokuvista on listattu omaan kategoriaansa. Edellämainittujen lisäksi nostan vielä muutaman elokuvan tässä esiin. Ruotsalaisdokumentti Kiki palaa Paris Is Burning (1991) -klassikon kuvaamaan vogue-skeneen ja antaa mielestäni monipuolisen kuvan päähenkilöidensä iloista ja ongelmista.

Toinen ruotsalaiselokuva Girls Lost (kuva alla) on pohdituttava tapaus. Lajityypiltään kyseessä on teinifantasia ja sen juonta on usein kuvailtu siten, että kolme tyttöä muuttuisi pojiksi maagisen kukan avulla. Paitsi että yksi tytöistä on mitä ilmeisimmin transpoika. Elokuva yhdistää mielestäni hieman ongelmallisella tavalla sukupuolen fyysisiin ominaisuuksiin. Myös tästä elokuvasta kirjoitin tabloidiin, juttu sivulla 25.


Jo nähdyistä elokuvista suosittelen itävaltalaista parisuhteen avohaavaa tutkivaa Tomcatia. Lisäksi mainittakoon hyvä amerikkalainen indie-elokuva Little Men, jossa ei ole mitään eksplisiittistä queer-sisältöä sinänsä, mutta ohjaajansa takia saattaa kiinnostaa monia: Ira Sachsin edelliset elokuvat olivat Love Is Strange ja Keep the Lights On.

Oheisohjelmistossa on hieno keskustelusarja, Väestöliiton kanssa toteutettava Kenelle seksi kuuluu?, jossa elokuvien avulla pohditaan seksiä eri vähemmistöryhmien kannalta (mm. vammaiset, nuoret, sukupuolivähemmistöt). Festivaalin pressitilaisuudessa päätösseminaarin juontaja, kansanedustaja Jani Toivola puhui koskettavasti elokuvien merkityksestä identiteetin rakennuksessa. Keskusteluihin liittyvät elokuvat on koottu Let's Talk About Sex! -teeman alle.

Naisohjaajat


Naisohjaajien edustus festivaalilla on paranemaan päin: päätösgaalassa nähdään Mia Hansen-Løven Tämän jälkeen ja Avainelokuvissa on kolme naisohjaajaa, jo edellämainittu Kelly Reichardt, kreikkalainen Athina Rachel Tsangari mainiolla Chevalier-elokuvallaan sekä amerikkalainen Rebecca Miller Maggie's Plan -romkomillaan. Nais- ja tyttötarinoille on myös oma teemansa Mahdottomat tytöt.


Yksi suosikeistani festivaalilla on Rachel Langin komedia Baden Baden (kuva yllä), joka kulkee todella kivasti omintakeisella, rennolla tyylillä. Päähenkilössä on jotain melko hellyyttävää. Katalogitekstiä kirjoittaessa pohdin ehkä vähän ilmeisiä vertailukohtia, mutta nyt tuli mieleen, että Xavier Dolan sopisi fiilikseltään aika hyvin verrokiksi.

Oheistapahtumien puolelta myös erittäin vahva suositus WHS Teatteri Unionilla nähtävään kinokonserttiin, jossa Maya Derenin lyhytelokuvat 1940-luvulta yhdistyvät Jantso Jokelinin musiikkiin. Näin tämän setin keväällä Tampereella ja se toimi erittäin hyvin. Derenin elokuvat ovat hienoimpia avantgarde-teoksia, joita tiedän. Kirjoitin myös keväällä Derenistä Loud Silents -festivaalin verkkosivuille.

Rakkautta & Anarkiaa 2016 Facebookissa

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Intohimon mestarit Almodóvar ja Sirk Orionissa syksyn ajan

Orionissa on syksyllä kaksi pitkää retrospektiiviä, joita odotan innolla. Douglas Sirk tunnetaan klassisista Hollywood-melodraamoistaan, joissa hillityt ihmiset käsittelevät kätkettyjä tunteitaan. Espanjalaisen Pedro Almodóvarin elokuvissa taasen ei ole mitään kätkettyä tai hillittyä, päinvastoin. Jotenkin nämä kaksi ohjaajaa sopivat kuitenkin hyvin yhteen sillä kyse on vahvoista, ihmiset valtaavista emootioista, intohimosta.

Almodóvar on ilmeisen queer, hän on käsitellyt useissa elokuvissaan mm. homoseksuaalisuutta, transvestismiä, transsukupuolisuutta ja sadomasokismia, erityisesti hyljeksittyjen, marginaalissa elävien ihmisten kautta.

Vaikea valita mitään yhtä teosta, jota suositella, mutta olkoon se Intohimon laki (La ley del deseo, 1986), jota sarjan esittelyssä kuvaillaan: "kaikkien aikojen hurjimpia homoromansseja". Allekirjoitan kuvailun täysin. Pääosassa nähdään myöhemmin kansainväliseen tähteyteen mm. elokuvallaan Philadelphia (1993) noussut Antonio Banderas. Kun Hollywood vielä tuolloin leikkasin miesten välisen fyysisen läheisyyden pois sovinnaisesta aids-draamasta, oli Banderas ehtinyt Almodóvarin ohjauksessa tehdä jo kaikkea mahdollista.

Toinen suositus voisi olla Yön sisaret (Entre tinieblas, 1982), jossa "[u]skonto lomittuu lesbolaisuuteen Movida-liikkeen lempeässä tilinteossa." En ole itse tätä vielä nähnyt, mutta jo elokuvan juliste on vakuuttava.

Sirkin teoksista queerin tekee erityisesti kielletyn rakkauden teema. Ne olivat myös leimallisesti "naisten elokuvia", nyyhkytarinoita ja sellaisena aliarvostettuja. Orionissakin Sirkin retrospektiivi nähdään vasta nyt ensimmäistä kertaa.

Keskeinen teos sarjassa on Kaikki minkä taivas sallii (All That Heaven Allows, 1955), pääosissa Jane Wyman ja Rock Hudson. Hudson oli studiokauden Hollywoodin tunnetuimpia kaappihomoja, mikä varmasti monilla vaikuttaa myös salattavaa rakkautta käsittelevän elokuvan tulkintoihin. Todd Haynes versioi melodraamaa vähintään yhtä upeassa teoksessaan Kaukana taivaasta (Far from Heaven, 2002), aiheinaan rotujen välinen rakkaus ja homoseksuaalisuus, joita Sirk ei omalla aikakaudellaan voinut samalla lailla kuvata.

Suosittelen Sirkiltä myös omiin lempielokuviini kuuluvaa naistarinaa Suurinta elämässä (Imitation of Life, 1959). Elokuvassa valkoinen nainen palkkaa köyhän mustan naisen kotiapulaisekseen. Molemmat ovat yksinhuoltajia ja heidän tytärtensä kohtalot nousevat myös keskeiseksi juonessa. Juanita Moore on fenomenaalinen roolissaan kaiken kestävänä Anniena.

lauantai 13. elokuuta 2016

Pinkkiä ja naisohjaajia Espoo Cinéssä 19.–28.8.

Perjantaina 19.8. alkava Espoo Ciné on jälleen tägännyt elokuviaan ja queer-tarjonta löytyy tunnisteella #pink.

Kahdeksasta elokuvasta olen nähnyt kaksi. Catherine Corsinin Summertime (La belle saison, 2015) kuvaa ranskalaista feminismiä 1970-luvulla ja kahta naista, jotka rakastuvat aktivismin tuoksinnassa. Elokuva edustaa lajia, joka yhdistetään usein Espoo Cinéen: pienimuotoista, ei järisyttävää mutta varsin kelvollista eurodraamaa. Erityisesti nuori Izïa Higelin (s. 1990) oli jotenkin mukavan reipas roolissaan.

Itävaltalainen Tomcat (Kater, 2016) voitti tämän vuoden Berlinalessa Teddy-palkinnon, joka on ehkäpä merkittävin queer-elokuvan palkinto maailmassa. Ja se on kyllä hyvä. Porvarillista parisuhdetta ja rakkauden anatomiaa luotaava elokuva toi minulle eniten mieleen Ruben Östlundin nerokkaan Turistin.

Näkemättä olevista odotan ainakin Hong Khaoun palkittua melodraamaa Lilting (2014), jossa Ben Whishaw'n esittämä Richard yrittää saada yhteyden kuolleen miesystävänsä äitiin.

Pink-elokuvien ulkopuolelle on jäänyt – ehkä vahingossa? – pari elokuvaa. Esen Işıkin ohjaamassa elokuvassa Dog (2015) esittelytekstin mukaan "transsukupuolinen prostituoitu haikailee rakastamansa miehen perään". Kuulostaa aika väsyneeltä idealta, mutta en ole elokuvaa itse vielä nähnyt.

Esittelytekstin perusteella myös itävaltalaisdokumentti Whatever Happened to Gelitin (2016) tarjoaa melko queeriä kamaa: elokuvassa muistellaan neljän homomiehen "tabuja kaatavaa" performanssiryhmää. Jonkinasteista pervoilua lienee tarjolla myös seksuaaliseja fetissejä tarkastelevassa espanjalaiskomediassa Kiki, Love to Love (2016).

Pink-elokuvien ulkopuolelta voin suositella kreikkalaisen Athina Rachel Tsangarin miehisyystutkielmaa Chevalier (2015), jossa lajityyppinä on absurdi komedia. Sopii myös karvaisen mieskauneuden ihailijoille (tosin mitään eksplisiittisen seksuaalista sisältöä elokuvassa ei siis ole).

Naisohjaajista täytyy nostaa esiin myös Lucile Hadžihalilović, jonka edellisestä elokuvasta, loistavasta Innocencestä (2004) on vierähtänyt jo tovi aikaa. Uusi Evolution (2015) vaikuttaa esittelyn perusteella jatkavan Innocencen jalanjäljissä mystisellä, kiehtovalla tunnelmalla.

Muutenkin naisohjaajat ovat Espoo Cinéssä hyvin edustettuna: avajaiselokuvana nähdään Maren Aden komedia Toni Erdmann (2016) ja ohjelmistossa on elokuvia mm. Pernilla Augustilta, Paula Ortizilta, Najwa Najjarilta, Doris Dörrieltä ja Francesca Archibugilta.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Flow-festivaalin elokuvaohjelmisto Rivierassa 12.–14.8.

Kalliossa syksyn aikana avautuva elokuvateatteri ja baari Riviera esittää Flow-festivaalin yhteydessä elokuvia eri teemoilla. Esitysformaattina on bluray tai dvd. En oikein saanut sivuilta selville, pääseekö näytöksiin vain Flow-lipulla, mutta olettakaamme näin.

Queer-elokuvien ystäville tarjolla on huippuhyvät valinnat. Freaky Friday -päivänä 12.8. klo 18:30 esityksessä on Gregg Arakin Kaboom (2010), seksinkyllästeinen maailmanlopun teinidystopia, joka kuulemma löyhästi perustuu Arakin omaan nuoruuteen. Traileri.

Osallistuin joitakin vuosia sitten Filmihullun kyselyyn lempielokuvasta ja silloin valintani oli John Cameron Mitchellin Shortbus (2006). Se on osa Sensual Saturdayta, 13.8. klo 17. Elokuvassa seurataan newyorkilaisia nuoria aikuisia, jotka kaikki käsittelevät jollain tavalla seksuaalisuuttaan. Keskiössä on Shortbus-niminen seksiklubi. Olen myös kuunnellut indie-poppiin taipuvaa soundtrackia aika paljon. Traileri.

Lauantai-illassa on vielä viimeisenä herkkuna klo 23:50 Abdellatif Kechichen hieno lesbodraama Adèlen elämä: osat 1 & 2 (2013). Traileri.

Tapahtuma Facebookissa


sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Orionissa elokuussa: Visconti, Piukat paikat, Ihmemaa Oz

Kirjoitin jo aiemmin Orionin Scola-sarjan elokuvasta Kohtaaminen Roomassa (1977), joka on tulossa vielä kesäkauden puitteissa esitykseen. Elokuussa on myös muutamia muita arkistonäytöksiä, jotka voisivat olla kiinnostavia queer-yleisölle.

1930-luvulle sijoittuva Kadotetut (1969) on Luchino Viscontin näkemys natsismin aikakaudesta. Seksuaalisia perversioita on jälleen luvassa, ja mm. Marlene Dietrich -teemainen drag-esitys. Näytökset ti 9.8. ja la 13.8.

Marilyn Monroen 90-vuotisjuhlasarjassa esitetään mm. mainio ristiinpukeutumisklassikko Piukat paikat (1959). Tony Curtis ja Jack Lemmon pukeutuvat naisiksi paetakseen gangstereita. Loppukaneetti "Nobody's perfect" ilahduttaa yhä. Näytökset la 20.8. ja to 29.9.

Ihmemaa Oz (1939) on pitkään luettu tarinana Dorothyn lesboidentiteetin löytymisestä matkalla queerissä camp-fantasiamaailmassa. "Friend of Dorothy" oli aikoinaan Yhdysvalloissa eufemismi homoseksuaalille. Aiheesta voi lukea esimerkiksi tästä Wikipedian artikkelista. Cinema Homosexualis kirjoittaa John Watersin Desperate Living -elokuvan yhteydestä Ihmemaahan. Ainoa näytös su 21.8.



sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kohtaaminen Roomassa Orionissa 7.8. ja 14.8.

Heinäkuussa on hieman hiljaisempaa elokuvarintamalla ja itse ainakin odottelen jo innolla syksyn festivaaleja. R&A:han on tulossa erinomaisia queer-leffoja, mutta niistä lisää sitten elokuussa, kun ohjelmisto julkaistaan.

Orionissa väkeä on käynyt kuitenkin hyvin näin kesähelteilläkin. Elokuun 7. ja 14. päivä luvassa on mielenkiintoinen homoteemainen elokuva Ettore Scolan muistosarjassa. Elokuvassa Kohtaaminen Roomassa (1977) nähdään kaksi Italian suurinta tähteä, Marcello Mastroianni ja Sophia Loren. Elokuvan esittelytekstistä KAVIn sivuilta:

"Loren on Antonietta, kuuden lapsen tunnollinen ja ikääntynyt äiti, joka yrittää toteuttaa äitiyttä ja lapsirunsautta ylistävän fasistihallituksen velvoitteita. Mastroianni on Gabriele, radioselostaja, jota ollaan lähettämässä eristysvangiksi Sardiniaan antifasististen taipumustensa ja homoseksuaalisuutensa vuoksi. (...) Piristävää kyllä tässä elokuvassa homoseksuaali on kerrankin antifasisti, herkkä ja älykäs ihminen, eikä jälleen yksi perverssi, sadomasokistinen raakalainen."

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Lesbodraama Love Is Love teatterilevityksessä

Pari vuotta sitten debytoinut, kiinnostava levitysyhtiö Cinemanse tuo sopivasti Pride-viikolle ensi-iltaan amerikkalaisdraaman Love Is Love (2015). Nimi on "suomennos": elokuva on alkuperäiseltä nimeltään Freeheld. Peter Sollettin ohjaama ja Ron Nyswanerin (Philadelphia) käsikirjoittama elokuva kertoo tositarinan naisparista (Julianne Moore ja Ellen Page), jotka kävivät oikeustaistelun tasa-arvoisen perintöoikeuden puolesta. Aiheesta on tehty aiemmin Oscar-palkittu dokumenttielokuva.


Elokuva sai ensi-iltansa Toronton elokuvafestivaaleilla viime vuonna samaan aikaan, kun Roland Emmerichin ilmeisen epäonnistunut Stonewall, jota syytettiin queer-historian valkopesusta (aiheesta esim. The New York Timesin artikkelissa). Muun muassa Indiewire kirjoitti festivaalin aikaan pettymyksestään Hollywoodin tuoreeseen lhbt-elokuvatarjontaan.

Melko nihkeissä arvosteluissa Love Is Lovea on kuvattu mm. yhtäaikaa ajankohtaiseksi ja ajastaan jäljessä olevaksi. Elokuva sai Yhdysvaltain ensi-illan samoihin aikoihin, kun maassa päätettiin samaa sukupuolta olevien avio-oikeudesta. Tunnettu kriitikko Manohla Dargis kutsui elokuvaa epäkiinnostavalla tavalla pieleen menneeksi televisioelokuvaksi. Näin voi päätellä myös ao. trailerista, jonka perusteella luvassa tosiaan on pliisu Tärkeän Aiheen elokuva.

Heinäkuun aikana levitykseen tulevista mainittakoon kesäiset komediat, Julie Delpyn ohjaus Lolo (ensi-ilta 8.7.) sekä kohutusti naisten tähdittämä uudelleenlämmittely kasarielokuvasta Ghostbusters (ensi-ilta 22.7.). Cinemanse tuo 29.7. kankaille Alice Winocourin tyylikkään jännärin Disorder. Elokuun puolella suosikkiohjaajiini kuuluvalta Pedro Almodóvarilta nähdään uusi Julieta (12.8.) ja päästään nauttimaan Patsyn ja Edinan seurasta Todella upeeta -elokuvan myötä (19.8.).

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Helsinki Pride ja Queersaatio 27.6.–3.7.

Ensi viikolla alkaa perinteikäs Helsinki Pride. Helsingissä järjestetään samaan aikaan myös kansainvälinen EuroGames-urheilutapahtuma, joka oletettavasti on suunnattu lhbtiq-urheilijoille – tapahtuman nettisivuilta tästä en tosin löytänyt mainintaa. Osa tapahtumista on Priden ja EuroGamesin yhteisiä.

Queersaatio 2016 Queerization on vastatapahtuma kaupallisia elementtejä omaksuneelle ja radikaalia politiikkaa häivyttäneelle Pridelle. Tapahtumaa järjestää Pinkkimusta Helsinki. Viime vuonna pinkkimustat marssivat omana blokkinaan lauantaina Pride-marssilla, mutta tänä vuonna järjestetään kokonaan oma marssi perjantaina.

Queersaatiossa ei ole ainakaan vielä ilmoitettu elokuvatapahtumista. Helsinki Pridessa niitä on jälleen useita (maksullisia jollei toisin mainita):

To 30.6. klo 16:30 ja klo 18:30
Lush Finland -yrityksen järjestämissä näytöksissä esitetään lyhytelokuva Pocałunek (The Kiss). Yhteistyössä Vinokino.

To 30.6. klo 18
Spandex Sapiens -dokumenttielokuvan esitys ja keskustelutilaisuus Kinopalatsissa. Elokuvan sivuosassa nähdään transsukupuolinen show-painija Jessica Love, joka on mukana näytöksen jälkeisessä keskustelussa.

Pe 1.7. klo 18
Ei varsinaisesti elokuvaa mutta elokuvateatterissa: Euroviisukerho OGAE järjestää Orionissa viisu-sing-alongin.

Pe 1.7. klo 18 alkaen
Vinokinon Pridekinossa esitetään urheiluaiheinen dokumentti Game Face (kuva alla) sekä Berlinalen Teddy-palkinnon viime vuonna voittanut brasilialainen fiktioelokuva The Way He Looks.


Pe 1.7. klo 19:30
HeSetan turvapaikanhakijoiden ja pakolaistaustaisten TOGETHER-ryhmä tuotti keväällä 2016 kuusi lyhytelokuvaa, jotka kertovat kuuden turvapaikanhakijan tarinan. Elokuvat esitetään Orionissa. Vapaaehtoinen maksu.

La 2.7. klo 17:45
Andorrassa esitetään lyhytelokuva Camp Belvidere, tekijöitä on paikalla. Vapaaehtoinen maksu.

Viime vuonna suosikkitapahtumani oli (kulkueen pinkkimustan blokin lisäksi) Sinebrychoffin taidemuseon queer-opastus. Tänä vuonna teemana on "Fantasioita" – todennäköisesti erittäin avartavaa! Itse taidan tällä kertaa valita Ateneumin queer-opastuksen.

Ja kannattaa muistaa myös Yle Teeman Pride-tarjonta, hienoja elokuvia on luvassa, mm. Querelle ja  Adèlen elämä – osat 1 & 2.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Alkukesän menovinkit: avantgardea, seksifestivaali ja naistekijöitä

Kesäisin tunnetusti elokuvissa käyminen hiipuu. Kaikenlaista kiinnostavaa on silti yhä tarjolla, joten alla tarjoan joitakin menovinkkejä alkukesään. Lähden itse piakkoin lomailemaan (mm. Toronton queer-elokuvafestivaaleille), joten blogin päivittäminen saattaa jäädä hieman tauolle. Helsinki Priden ohjelmistosta kirjoitan varmaankin juhannusviikolla.

TOIMIVA HIGHSMITH-JÄNNÄRI

Patricia Highsmith on ollut esillä Carol-filmatisoinnin myötä. Orionissa on esillä toinen Highsmithin romaaniin perustuva elokuva, jossa on myös vahvaa queer-tematiikkaa: Anthony Minghellan ohjaama Lahjakas Herra Ripley (1999) pyörii pe 20.5. ja su 22.5. Matt Damon tulkitsee kompleksisen roolin huijarina, joka kiintyy varakkaaseen toveriinsa.

AVANTGARDEA YHDYSVALLOISTA
Samana viikonloppuna, la 21.5., Orionissa on myös uusinta viime syksynä järjestetystä Chelsea Girlsin tuplaprojisoinnista. Kirjoitin Andy Warholin ja Paul Morrisseyn ohjaamasta teoksesta syyskuussa. Kokemus oli ajoittain kerrassaan maaginen, suosittelen avantgarden ystäville.

PUHETTA NAISISTA ELOKUVISSA
Sunnuntaina 22.5. Kino Astra järjestää Töölössä mielenkiintoisen keskustelutilaisuuden naisten rooleista elokuvissa. Nainen puhuu -keskustelutilaisuudessa ovat mukana aina innostavasti ja älykkäästi puhuva tutkija Anu Koivunen, naisnäyttelijöiden asemasta julkista keskustelua herätellyt Elina Knihtilä sekä ohjaaja-käsikirjoittaja Jenni Toivoniemi, joka on mukana naisvetoisessa Tuffi Films -tuotantoyhtiössä. Lisäksi nähdään mm. klassikkoelokuvia, joista on riisuttu kaikki muu paitsi naisten repliikit.

TIEDOSTAVA SEKSIFESTIVAALI
Kesäkuun alkupuolella kutkuttavaa ohjelmaa tarjoaa kolmatta kertaa järjestettävä Wonderlust, monimuotoista ja tiedostavaa seksiä juhliva festivaali. Parina ekana vuonna tunnelma on ollut lämminhenkinen, ja kunnioittavaa käytöstä korostetaan myös festivaalin säännöissä. Elokuvaillan pe 3.6. on kuratoinut vieraaksi saapuva indiepornon tuottaja ja esiintyjä Vex Ashley.

LAPIN VALKEAT YÖT
Sodankylän elokuvajuhlilla on jonkin verran naistekijöitä esillä tänä vuonna. Vieraaksi saapuu ranskalainen Mia Hansen-Løve, jonka uusinta elokuvaa Things to Come on kovasti kehuttu. Suomen ensi-iltansa saa Katja Gauriloffin dokumentti Kuun metsän Kaisa, joka kertoo Gauriloffin isoisoäidistä, kolttasaamelaisesta tarinankertojasta. Lisäksi uuden elokuvan helmissä on teokset Athina Rachel Tsangarilta, Asli Özgeltä ja Rebecca Milleriltä.

KAUPALLISESSA LEVITYKSESSÄ
Todd Haynesin lesbomelodraama Carol, joka tulikin tuossa edellä jo mainituksi, pyörii edelleen ainakin Finnkinolla. Naisohjaajien elokuvia on teattereissa aika hyvin: suosittelen erityisesti ranskalaisen Maïwennin heteroparisuhdedraamaa Huuma (Mon roi). Kiinnostavilta vaikuttavat Susanna Whiten trilleri Hurmaava petturi sekä Jocelyn Moorehousen yltäkylläiseksi kuvailtu The Dressmaker.

Ensi viikolla ensi-iltaan on tulossa Eloïse Langin ja Noémie Saglion "provokatoriseksi komediaksi" tituleerattu Pirullinen pariisitar. Kesäkuun alussa teattereihin saapuu Cannesissa juuri esitetty Jodie Fosterin ohjaama ajankohtaistrilleri Money Monster.

Lisäksi edelleen tarjolla on Naomi Kawasen hieman pliisu Kirsikkapuiden alla, Jennifer Yuh'n ja Alessandro Carlonin animaatio Kung Fu Panda 3, brittinaisten äänioikeustaistelusta kertova Sarah Gavronin ohjaus SuffragetteMélanie Laurentin ja Cyril Dionin maailmanparannusdokumentti Tomorrow – kohti parempaa huomista sekä Tiina Lymin komediallinen Äkkilähtö.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Seksifilmejä jälleen Teatteri Unionilla 12.–15.5.

Kun blogi on ollut vuoden pystyssä, jotkin tapahtumat pomppaavat tänne jo toista kertaa. Vuosi sitten Helsingin festarikartalle ilmaantui "häpeämätöntä nautintoa" tarjoileva Viva Erotica – suurenmoiset elokuvaorgiat. Paikkana on tänäkin vuonna WHS Teatteri Union, tällä kertaa mukavemmilla, uusituilla tuoleilla.

Lauantaina 14.5. ohjelmassa on ohjaaja Peter Stricklandin valitsemia elokuvia. Stricklandin viimeisintä elokuvaa The Duke of Burgundy esitettiin alkuvuodesta samaisessa teatterissa (kirjoitin siitä tuolloin blogiin). Nyt ilta alkaa tuoreehkolla dokumenttielokuvalla Peter de Rome: the Grandfather of Gay Porn (Ethan Reid, 2014), joka on kiertänyt isoja queer-elokuvafestivaaleja ympäri maailman. Traileri näyttää ihkulta:



16-milliseltä filmiltä nähtävä Thundercrack! (Curt McDowell, 1975) on ehdottoman suositeltava elokuva camp-henkisen queer-irstailun ystäville. Alamo Drafthouse kuvailee elokuvaa: "a gonzo, B-horror-comedy-porno-sleaze-fest-cult-classic from the minds of two late, great underground cult film auteurs, George Kuchar and Curt McDowell."

Cleo Übelmannin Mano Destrasta (1985) kerrotaan esittelytekstissä: "Lesboerotiikan klassikko, joka jättää taatusti jälkensä." Taide-elokuvaan erikoistuneen LUX-levitysyhtiön sivuilla on hieman tarkempi esittelyteksti, jossa todetaan S/M-teemaisen elokuvan sisällöstä mm. "The domina, Cleo Uebelmann herself – cool, detached, competent and precise, sculpts the body of her 'Victim'/'Client' into an aesthetic object."

Festivaalin koko ohjelma siis täällä ja Facebookista tapahtuma löytyy täältä.

torstai 28. huhtikuuta 2016

David Bowie Orionin valkokankaalla touko-kesäkuussa

Arkistoteatteri Orionissa nähdään 3.5.–7.6. alkuvuodesta edesmenneen David Bowien muistosarja, joka tuo esiin pop-ikonin monipuolisuuden näyttelijänä. Bowien valkokangasurasta voi lukea myös BFI:n sivujen runsaasti kuvitetusta jutusta.

Avausviikolla ohjelmassa on Nicolas Roegin scifitarina The Man Who Fell to Earth (1976) sekä maineikkaan dokumentaristi D. A. Pennebakerin filmaama keikkaelokuva Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1973).


Queer-näkökulmasta kiinnostavia ovat ainakin Tony Scottin tyylikäs The Hunger (1983, kuva yllä), jossa biseksuaalisuus ja vampirismi kietoutuvat perinteikkäästi yhteen, sekä Julian Schnabelin taiteilijaelämäkerta Basquiat (1996), jossa Bowie tulkitsee Andy Warholia.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kaksi poimintaa afrikkalaiselokuvafestarin ohjelmistosta

Helsinki African Film Festival HAFF järjestetään jälleen Arabian Kino Sherylissä 10.–15.5. Esittelytekstien perusteella nostan kaksi elokuvaa runsaasta tarjonnasta.

Ellong Françoisen ohjaamassa ranskalais-kamerunilaisessa yhteistuotannossa W.A.K.A. (Woman Acts for Her Kid Adam, kuva alla) teemana on äitiys ja seksityö. Indiewiren Shadow and Act -blogi kirjoitti elokuvasta pari vuotta sitten. Näytös ke 11.5. klo 21.40.


Kamoga Hassanin ohjaama Outed – the Painful Reality on ugandalainen elokuva homofobiasta, jota maassa harjoitetaan hyvin raa'alla tavalla valtiotasolla. Draama perustuu tositapaukseen, jossa ugandalaislehti julkaisi homoseksuaaleina pidettyjen ihmisten nimiä ja kuvia. Traileri näyttää aika karulta. Näytös ke 11.5. klo 19.55.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Blogi 1 vuotta: televisioblogaus osa II

Mukava fiilis todeta, että olen jaksanut pitää blogia jo kokonaisen vuoden. Postauksia on tullut reilu 80, mikä tuntuu aika isolta määrältä. Helsinki on hyvä elokuvakaupunki, jopa queer-feministiselle katsojalle, jos jaksaa seurata aktiivisesti pienimpienkin festivaalien ja tapahtumajärjestäjien tarjontaa.

Toisaalta postausten runsaus selittyy sillä, että kahden ensimmäisen kuukauden aikana julkaisin yli 30 kertaa, kun halusin nopeasti monipuolista sisältöä sivulle. Jatkossa on odotettavissa n. 4–5 kirjoitusta kuussa. Itselleni tämä on kuitenkin täysin harrastuspohjalta syntyvää kirjoittelua, joten en aio ottaa liikaa stressiä.

Tässä vuoden varrelta suosituimmat kirjoitukset:
1. Suuri Rakkautta & Anarkiaa -blogaus
2. Feministinen elokuvafestivaali Ääriviivoja 3.–4.10.
3. Suuri televisioblogaus S01E01

Koska televisio kiipesi noin korkealle, niin palataanpa siihen aiheeseen tässä 1-vuotisblogauksessa. Alla on suosituksia HBO Nordic -palvelun* minisarjoista ja tv-elokuvista, jotka voisivat tämän blogin lukijoita kiinnostaa.

Top of the Lake (traileri)
Berlinalen elokuvajuhlilla esitetty jännäri on ohjaaja Jane Campionin (Sweetie, Piano) ja Gerard Leen käsialaa. Uuteen-Seelantiin sijoittuvassa tarinassa Mad Menin Elizabeth Moss esittää poliisitutkijaa, joka selvittää raskaana olleen 12-vuotiaan tytön kuolemaa patriarkaalisessa kyläyhteisössä. Holly Hunterilla on kiehtova rooli naiskommuunin johtohahmona.

Olive Kitteridge (traileri)
Elizabeth Stroutin romaaniin perustuvan minisarjan on ohjannut Lisa Cholodenko, joka tunnetaan mm. elokuvista The Kids Are All Right ja Laurel Canyon. Vanhaa, skismaista avioparia esittävät aina erinomaiset Frances McDormand ja Richard Jenkins. Tyylilajista voisi sanoa vaikka: hyvä aikuisten draama, jossa on särmää.

Mildred Pierce (traileri)
Carol-elokuvallaan ajankohtainen Todd Haynes ohjasi James M. Cainin romaanista minisarjan. Joan Crawfordin aikoinaan tunnetuksi tekemässä nimiroolissa nähdään Kate Winslett. Mildred on duunariäiti, joka onnistuu unelmassaan perustaa oma ravintola. Evan Rachel Woodin esittämä katkera tytär kuitenkin häpeää vaatimattomista olosuhteista lähtenyttä äitiään. Kirpeä draama amerikkalaisesta unelmasta.

Bessie (traileri)
Dee Reesin (Pariah) ohjaama elämäkertaepookki blues-laulaja Bessie Smithistä. Kirjoitin tästä jo toukokuussa.

Temple Grandin (traileri)
Valloittava, tositapahtumiin perustuva tv-elokuva autistisesta tutkijasta Temple Grandinista, jota esittää suurella herkkyydellä Claire Danes. Vuonna 1947 syntynyt Grandin päätyi tutkimaan eläimiä ja kehitti järjestelmiä lehmien hoitoon.

Angels in America (traileri)
Mike Nicholsin ohjaama ja Tony Kushnerin käsikirjoittama Angels in America on ehkä paras aidsia käsittelevä teos, jonka olen nähnyt. Vuonna 2003 ilmestynyt kaksiosainen draama jäi ensimmäisellä katsomisella itselleni etäiseksi, mutta muutama vuosi sitten paneuduin siihen uudelleen ja kokemus oli järisyttävä. A-listan castissa mm. Al Pacino tekee kylmäävän suorituksen tosielämän senaattori Roy Cohnina.

* Yhden palveluntarjoajan ohjelmistoon keskittyminen voi tuntua kapeakatseiselta. Siihen on vain ja ainoastaan käytännön syy: se on tällä hetkellä ainoa palvelu, jota tilaan ja jaksan katsoa. Yle Areenaa toisinaan seuraan, mutta koska sieltä ohjelmat tippuvat nopeasti pois, niiden listaaminen ei tunnu mielekkäältä.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

The Rocky Horror Picture Show ja Orionin kesä

Kulttiklassikkoa The Rocky Horror Picture Show on esitetty jo muutaman vuoden Orionissa toukokuisin. Tänä vuonna näytöksen ekstroihin kuuluu jatko-osa Shock Treatment, joka esitetään kahdessa näytöksessä pääkuvan jälkeen. Tänä vuonna liput eivät ole menneet ihan yhtä nopeasti kuin aiemmin, mutta suurella todennäköisyydellä näytökset myyvät loppuun, joten ainakaan ei kannata liikaa aikailla ostopäätöksen kanssa.


The Rocky Horror Picture Show on tunnetuin esimerkki elokuvasta, johon kuuluu vahvasti yleisöosallistuminen ja vahva fanikulttuuri. Siitä voi lukea vaikka Wikipedian artikkelista. Suomessa julkisia näytöksiä on järjestetty ainakin 90-luvulta lähtien, kuulemani mukaan Museokadun Cinemassa. Myös Orionissa on kokoontunut yleensä hyvin asialleen omistautunut seuraajakunta. Täältä voi katsoa kuvia viime vuoden näytöksistä. Loppuvuodesta esitys on nähtävissä myös lavaversiona Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Nämä näytökset kuuluvat Orionin kesäkauteen, joka julkaistiin alkukuusta. Queer-näkökulmasta Orionin kesässä kiinnostavat varmasti David Bowien muistosarja, Anthony Minghellan Highsmith-filmatisointi Lahjakas herra Ripley, Peter Greenawayn vimmainen Eisenstein in Guanajuato (josta kirjoitin jo elokuussa) ja Andy Warholin Chelsea Girls (josta myös oli puhe jo viime syksynä).


Homoseksuaalisuus on esillä kahdessa fasismia ruotivassa elokuvassa loppukesästä: Ettore Scolan elokuvassa Kohtaaminen Roomassa (kuva yllä) sekä Luchino Viscontin Kadotetuissa. Naisten välistä homoerotiikkaa ei juuri ole tarjolla (Chelsea Girlsin lisäksi), mutta siihen viittaavaa virettä voi löytää François Ozonin hienosta Swimming Poolista.

Naisohjaajien elokuvia kesäsarjassa on yksi, pienessä Kino Tuliossa esitettävä Riikka Takalan dokumentti Pitkänsillan pohjoispuolella, joka kertoo kirjailija Alpo Ruuthista.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kuolema Venetsiassa, Taivaalliset olennot ja Yöportieri Orionissa

Elokuvahistorian suuriin nimiin – ja myös queer-elokuvahistorian merkkihenkilöihin – kuuluvalta Luchino Viscontilta nähdään Orionissa ke 13.4. ja pe 15.4. myöhäisiin teoksiin kuulunut Kuolema Venetsiassa (1971). Kyseessä on Thomas Mannin novellin filmatisointi, jossa vanhempi saksalaismies Aschenbach matkustaa toipumaan tuohon romanttiseen kanaalien kaupunkiin ja ihastuu nuoreen teinipoikaan Tadzioon.

Mannin novelli oli upea, omasta mielestäni kuivan humoristinenkin kertomus kuolemaa lähestyvän miehen heräävästä intohimosta. Sekä novellia että filmatisointia pidetään tekijöidensä parhaimpiin kuuluvina. Viscontin elokuva on päässyt mm. BFI:n parhaiden queer-elokuvien listalle.


Samalla viikolla Orionissa on esityksessä myös toinen queer-elokuvan klassikko, Peter Jacksonin ohjaus Taivaalliset olennot (Heavenly Creatures, 1994), jossa Kate Winsletin ja Melanie Lynskeyn esittämät teinitytöt joutuvat intohimojensa pauloihin. Myös tässä tuo intohimo johtaa kuolemaan, vaikka tarina muuten onkin toiselta puolen maapalloa. Tositapahtumiin perustuva elokuva sijoittuu 1950-luvulle. Näytökset ti 12.4. ja to 14.4.

Jos, muuten, elokuvan jälkeen ihastuu Lynskeyyn, voin suositella mainiota teinilesbokomediaa But I'm a Cheerleader (Jamie Babbit, 1999), jossa hänellä on hauska sivuosa. Viimeksi häntä on nähty pääosassa onnistuneessa heterosuhdesarjassa Togetherness, jonka toinen tuotantokausi pyörii parhaillaan HBO Nordicilla.


Lopuksi tuolta samalta viikolta Orionin ohjelmistosta nostan esiin Liliana Cavanin Yöportierin (1974), jossa sadomasokistista seksuaalisuutta tutkitaan fasismin – ja täten kuoleman – rinnalla. Esitekstistä: "Heti kun hyväksytään lähtökohta, että henkilöt ovat alitajunnasta nousseita hirviöitä, elokuva käy ymmärrettäväksi. Cavani on sukeltanut ihmismielen mustille alueille." Keskitysleiriltä selvinneen naisen roolissa nähdään Orionin kesän tähti Charlotte Rampling. Näytökset to 14.4. ja la 16.4.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Muotimiehet elokuvissa

Elokuvateatteri Orionissa esitetään tällä viikolla Gillian Armstrongin osittain dramatisoitu dokumentti Women He's Undressed (2015), joka kertoo Australiasta Hollywoodiin ponnistaneesta pukusuunnittelija Orry-Kellystä. Kolme Oscaria voittanut Orry-Kelly tunnetaan puvustuksestaan mm. elokuviin Piukat paikat ja Amerikkalainen Pariisissa, jotka ovat niin ikään Orionin ohjelmistossa.

Arvioiden mukaan (mm. The Guardian, The Hollywood Reporter) elokuva näyttäisi käsittelevän myös Orry-Kellyn homoseksuaalisuutta – sekä suhdetta erityisesti Cary Grantiin – ja unelmien kaupungin homofobiaa. Traileri näyttää vauhdikkaalta:



Australialaisohjaaja Gillian Armstrong on tunnettu mm. Pikku naisia -filmatisoinnista (1994) sekä Cate Blanchettin tähdittämästä Charlotte Graystä (2001). Women He's Undressed -näytökset Orionissa ke 6.9. ja la 9.4.

***

Tästä tuli mieleen vuoden 2014 elokuvat eräästä toisesta muotimiehestä: Yves Saint Laurent (ohj. Jalil Lespert) ja Saint Laurent (ohj. Bertrand Bonello). Edellinen, perikunnan hyväksymä versio oli Suomessa teatterilevityksessä ja jälkimmäinen, Cannesissa esitetty nähtiin täällä festareilla. Itse pidin enemmän Lespertin elokuvasta: se oli koherentimpi kokonaisuutena kuin sekava ja uuvuttava (kolme varttia pidempi) Saint Laurent. Molemmat elokuvat ovat vuorattavissa ainakin iTunesista.


Muotimiesten elokuvista suurimman suosituksen annan kuitenkin suunnittelija Tom Fordin esikoisohjaukselle A Single Man (2009). Christopher Isherwoodin 60-luvulla julkaistuun romaaniin perustuvassa tarinassa Colin Firth esittää surevaa professoria, jonka miesystävä on kuollut. Elokuva on äärimmäisen tyylikäs ja hienosti roolitettu. Aloin tänään lukea Isherwoodin romaania ja elokuva tuntuu sopivan hyvin sen tunnelmaan. Arvaisitko tämän trailerin perusteella, että kyseessä on elokuva homomiehestä?

Ilahduttavasti internet tietää kertoa, että Tom Fordilla on jälkituotantovaiheessa hänen seuraava elokuvansa Nocturnal Animals, jonka juoni ja cast (mm. Amy Adams, Jake Gyllenhaal ja Michael Shannon) vaikuttavat erittäin lupaavilta.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Saksalaisia teinihomoja ja puolalaista ruumiillisuutta Eurooppalaisen elokuvan viikoilla

Keväisin Euroopan komission edustuston Eurooppasalissa Kampissa järjestetään Eurooppalaisen elokuvan viikot, jonka näytöksiin on vapaa pääsy. Valikoima on sekalainen kokoelma tuoreehkoja elokuvia maanosamme eri puolilta.

Kotimaisen Miekkailijan lisäksi ohjelmistosta itselleni ennestään tuttu on ainoastaan avauselokuva, Malgorzata Szumowskan Body (Cialo, 2015), jota esitettiin viime kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla, kun Szumowska oli siellä vieraana. Se oli yksi lempielokuviani viime vuodelta, mustan huumorin siivittämä omaperäinen tarina kolmesta ihmisestä, jotka yrittävät hahmottaa kuolemaa ja ruumiillisuuttaan eri tavoin. Näytös on pe 8.4. klo 17.



Pikaisella tutkailulla ohjelmasta löytyi ainakin yksi queer-elokuva, saksalainen Axel Ranischin ohjaus I Feel Like Disco (Ich fühl mich Disco, 2013). Esittelytekstin mukaan elokuva kertoo nuoresta homopojasta, joka yrittää tulla toimeen konservatiivisen isänsä kanssa, genrenä komedia. Elokuvaa on esitetty isoilla queer-leffafestareilla, mm. San Franciscon Framelinessa ja MIX Copenhagenissa. Näytös ti 12.4. klo 17.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Amnestyn ilmaisnäytös Olya's Love ke 20.4.

Amnesty Internationalin Suomen osasto järjestää keskiviikkona 20.4. klo 18 alkaen Dubrovnikissa ilmaisnäytöksen  dokumenttielokuvasta Olya's Love (2014). Kirill Sakharnovin ohjaama elokuva on itävaltalais-venäläinen yhteistuotanto ja kertoo venäläisestä lhbt-aktivisti Olyasta.

Elokuva sai ensi-iltansa ehkä merkittävimmällä dokumenttielokuvafestivaalilla IDFAssa Amsterdamissa. Dubrovnikissa on näytöksen jälkeen keskustelutilaisuus, lisätiedot Facebook-eventistä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Tangerine ja muuta Season Film Festivalilla 31.3.–3.4.

Rakkautta & Anarkiaa -organisaation kevättapahtuma Season Film Festival käynnistyy ensi viikon torstaina. Maximin ollessa remontissa näytöspaikkana on Kinopalatsi. Festaritunnelma siellä ei ole ihan sama, mutta festareilla on juuri nyt haastavat ajat teatterien suhteen. Maximin lisäksi Bio Rex on remontissa ja Kino Engelkin pian. DocPoint on käyttänyt korvikkeena Savoyta ja Night Visions julkisti hiljattain, että heillä esityspaikkana toimii mm. Gloria.



Varmasti yksi Seasonin kohokohtia monelle on amerikkalainen indie-ilmiö Tangerine. En kirjoita siitä sen enempää tässä, sillä voitte lukea kuvailuni elokuvasta festarin katalogista.

Vahvoja naistarinoita on luvassa myös äänioikeusepookissa Suffragette (Sarah Gavron, 2015) ja sisarusdraamassa Mustang (Deniz Gamze Ergüven, 2015), jotka tulevat myöhemmin levitykseenkin. Naisasialiitto Unioni järjestää Suffragettestä myös keskustelun ja ilmaisnäytöksiä, lisätiedot Facebook-eventistä.


Mielenkiintoiselta kuulostaa myös norjalainen Good Girl (2014), dokumenttielokuva ohjaajansa Solveig Melkeraaenin masennuksesta. Kaverini suositteli minulle viime syksynä elokuvaa Angry Indian Godesses (Pan Nalin, 2015), joka ruotii intialaista yhteiskuntaa ilmeisen viihdyttävästä näkökulmasta. Elokuvaa on esitetty muutamilla isoilla festivaaleilla, mm. Torontossa, Roomassa ja Tukholmassa.

Oheistapahtumana tänä vuonna on komediaa sukupuolinäkökulmasta tarkasteleva FeMale Comedy -seminaari.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Maailman parhaat queer-elokuvat

Oletko kuullut, että Vertigo olisi maailman paras elokuva? Tai Citizen Kane? Tällä viitataan yleensä brittiläisen Sight & Sound -lehden kymmenen vuoden välein järjestämään asiantuntijaäänestykseen, joka viimeksi toteutettiin vuonna 2012. Lehteä julkaisee British Film Institute, elokuva-arkisto, joka pyörittää myös Lontoon elokuvafestivaalia sekä queer-elokuvaan keskittyvää BFI Flare -festivaalia (ent. London Lesbian and Gay Film Festival).

Alansa suurin eurooppalainen festivaali  BFI Flare käynnistyi käynnistyi tällä viikolla. Sen kunniaksi BFI:n sivuilla on nyt listattuna "The 30 Best LGBT Films of All Time". Tämäkin listaus on koottu yli 100 asiantuntijan avustuksella.

Lista löytyy tästä linkistä, ja melko yllättäen sen kärkeen nousi alle vuosi sitten ensi-iltansa saanut Todd Haynesin Carol. Elokuva on toki monilla tuoreessa muistissa ja Haynes on tekijänä arvostettu, pitkään queer-aiheiden parissa toiminut ohjaaja, mutta vakiintuneemmilla best of -listoilla näin tuoreet teokset harvoin menestyvät.

Myös kakkossijalla on suht uusi elokuva, brittiläisen Andrew Haighin Weekend (2011), joka voisi hyvin olla omalla listallanikin ykkösenä. Haigh on nuorempi tekijä, mutta hän ollut viime aikoina esillä elokuvan 45 vuotta (2015) sekä laajalti arvostetun, San Franciscossa kuvatun Looking-tv-sarjan myötä.


Toisaalta queer-elokuvan historia on vielä melko lyhyt. Hahmoja ja aihelmia on toki aina ollut ja löydetty myös vanhoista elokuvista Vito Russon The Celluloid Closet -kirja ja siihen perustuva dokumenttielokuva avaavat tätä hyvin. Mutta varsinaisesti queer-elokuvasta alettiin puhua vasta 1990-luvun alussa (mm. B. Ruby Richin Sight & Sound -artikkelin ja Sundance-festivaalin queer-paneelin myötä).

Niinpä kolmannelta sijalta löytyvää Wong Kar-wain Happy Togetheriä (1997) voidaan jo pitää klassikkona. Listan vanhin elokuva, sijalla 14, on Leontine Saganin Mädchen in Uniform (1931). Ennen 90-lukua valmistuneita elokuvia listalla on 14.

Ensimmäinen naisohjaajan elokuva löytyy sijalta viisi: Jennie Livingstonen Paris Is Burning (1990). Se on myös korkeimmalle rankattu dokumenttielokuva ja trans-aiheinen elokuva. Yhteensä naisohjaajia listalla on 10, mikä on hyvin suhteessa siihen, kuinka paljon naiset ylipäänsä pääsevät ohjaamaan elokuvia.



Aasialaistaustaiset ohjaajat ovat pärjänneet hyvin: Kar-wain lisäksi Ang Lee ja Apichatpong Weerasethakul pääsivät top kymppiin, ja loppupäästä löytyy vielä Toshio Matsumoton Funeral Parade of Roses. Ylipäänsä ei-englanninkielisiä elokuvia listalla on puolet.

Kaksi listan elokuvista on nähtävissä pääkaupunkiseudulla lähiaikoina: Tangerine (sijalla 11) Season Film Festivalilla huhtikuun alussa ja Kuolema Venetsiassa (sijalla 27) Orionissa huhtikuun puolivälissä.

***

Vaikka pidänkin listoista, rankingit ovat hankalia, joten jätän tämän ajatuksen nyt muhimaan. BFI:n listalta olen nähnyt 23 ja suurimman osan niistä huolisin itsekin ainakin 50 parhaan joukkoon. Myös listan loppupään hajapisteitä saaneissa on erittäin suositeltavaa katsottavaa, mm. Hedwig and the Angry Inch, Querelle ja Young Soul Rebels.


Kotimaisessa elokuvassa valikoimaa on vähemmän, joten sieltä pienellä miettimisellä onnistuin valitsemaan kaksi tämän kansainvälisen listan jatkoksi: Auli Mantilan Pelon maantiede (1999) on täkäläisessä asenneilmastossa harvinainen feministinen avaus. Anja Kaurasen romaanin filmatisoinnissa arvostan yhteiskunnallisten kysymysten tuomista viihdyttävästi etenevän narratiivin keskiöön. Elokuva myös näyttää hyvältä, Helsinki-kuva tuntuu autenttiselta ja näyttelijät sopivat rooleihinsa – niin ikään harvinaista suomalaisessa elokuvassa.

Toinen valintani on Ilppo Pohjolan Daddy and the Muscle Academy (1991), kokeellinen dokumentti Tom of Finlandista. Kyseessä on ehkä ainoa suomalainen teos, jonka voisi lukea New Queer Cineman elokuvien joukkoon. Täytyy myös muistaa, että elokuva tehtiin aikana, jolloin ToF:in kaupallistaminen ei ollut aivan siinä laajudessa kuin nykyään... Vaikka elokuva ei ole kovin tunnettu, ainakaan suomalaisessa mainstreamissa, se on hyvin saatavilla dvd:llä (näin sitä viimeksi myynnissä tänään Fredan Nide-kirjakaupassa).